Caron tokotreenit, mutta Vani lähti myös mukaan. Suunnattiin hallille, kun Laukaan yllä oli rankkasadetta ja ukkosta.

Aloitin Caron kanssa. Seuraaminen: Vahvistettiin liikkeelle lähtöä, sillä siinä kontakti tippuu monesti. Aika usea lähtö jouduttiin ottamaan ennen kuin taas tajusi, että ylös pitää katsoa ;) Naksutin apuna. Myös paikalla käännäksiä harjoiteltiin namivedätyksellä, hyvin ottaa kyllä jo vasemmalle käännöksen paikallaan ilman namiakin.

Jätöt: Molemmat ok.

Luoksetulo: Eka meni läpijuoksuksi, joten aloitettiin n. 10 metrin luoksetulolla. Stoppasi tästä hyvin, joten vähitellen taas pidennettiin matkaa. Lopussa n. 20 metristä onnistunut pysäytys. Ilman takapalkkaa nämä toistot.

Nouto: Väljä luovutus ensimmäisellä kerralla. Namivedätystä luovutukseen.

Kaukot: Tässä taas tuijottelua muiden tekemiseen, eli ei nouse silloin ensimmäisellä. Otin aika läheltä, jolloin saatiin katsekontaktia paremmaksi.

Ruutu: Matkaa muutama metri ja lähetyksiä ruutuun eri suunnista, nami alustalla ja palkkasin vielä vahvistamaan ruudussa olemista.

Paikkamakuu: Kävin piilossa n. puoli minuuttia. Oli kuulemma haistellut maata, joten palasin palkkaamaan aika nopeasti. Loppuajan seisoin lähettyvillä. Pitkästä aikaa halli ympäristönä vaikutti taatusti siihen, että makuu oli epävarma.

Huomioitavaa: Hiukan epävarmaa touhua, luultavasti painostava ilma/ukkonen vaikuttivat. Teki kuitenkin hommia, joten siitä paljon plussaa. Häiriöherkkyys näkyi aika selvästi, minkä vuoksi tänään mentiin suurella palkalla.

Vanin kanssa otettiin vähän sitä sun tätä. Alkuun hiukan seuraamista. Liikkeellelähtöjä, paikallaan käännöksiä ja lyhyitä seuraamispätkiä. Tänään paukutti kättä, eli kokeili olisiko siellä kuitenkin namia. Muuten hyvä kontakti ja seuraamispaikka.

Jätöt: Maahanmeno ok. Liikkeestä seisomista namipysäytyksellä.

Luoksetulo: ALO:n luoksetulo, pysyi hienosti paikallaan. Hakee eteen istumista, mutta vielä tarvitsee hiukan käsiapua. Sivulle tulo hyvä.

Ruutu: Matkaa muutama metri ja lähetyksiä ruutuun eri suunnista, nami alustalla ja palkkasin vielä vahvistamaan ruudussa olemista.

Paikkamakuu: Rauhallista paikkamakuuta, ei ongelmia. Matkaa n. 15 m. ja aika n. 1,5 minuuttia.

Huomioitavaa: Hieno treeni Vanilta, upeaa keskittymistä ja tarkkaa tekemistä. Mahtavaa!