Käytiin läheisellä hiekkakentällä treenailemassa. Alustana erittäin märkä ja joissain kohden jopa jäinen maa. Otin kaikki ALO:n liikkeet läpi (paitsi estehyppyä  ja luoksepäästävyyttä). Riehutin Caroa motivointipatukoilla ennen treeniä, hyvin taisteli patukasta. Se ei ole tehnyt sitä oikeastaan koskaan. Ehkä en enää ole Caron mielestä niin painostava. Pari leikkinoutoa tehtiin myös, eli heitin patukan ja Caro toi sen minulle. Pari kertaa patukka tuli perille saakka, niistä suuri palkka ja mahtavat kehut. Muutaman kerran Caro tiputti patukan liian aikaisin.

Paikkamakuu:
Kiertelin ympäriinsä parin minuutin ajan, Caro oli rauhallinen. Pysyi paikallaan, vaikka aikamoisessa kuramössössä makasikin. Seuraaminen: Innokasta. Vasemmalle kääntymisessä meinasi jäädä jalkoihin, en antanut tarpeeksi vinkkiä yläkropalla. Tein käännöksen siis liian nopeasti. Juoksuosuus hyvä. Perusasennot kohdillaan. Liikkeestä seisominen: Pysähtyminen nopea, ennakoi perusasennon kaksi kertaa. Ennakoinnin välttämiseksi palkkasin suoraan seisomisesta. Alkoi toimia taas. Luoksetulo: Iloinen luoksetulo. Yritin katsella muualle, että vauhti säilyisi. Eli etten painostaisi katseella. Perusasentoon tullessa Caro hyppää edelleen vasenta kättä kohden. Liikkeestä maahanmeno: Tein ekana ALO:n jätön. Meni nopeasti maahan ja nousi hienosti perusasentoon. Sitten kokeilin AVO:n jätön, ei mitään ongelmia, pysyy paikallaan kun menen taakse ja nousee hyvin perusasentoon.

Lisäksi otin kaukokäskyjä. Eka sarja meni hyvin. Uudestaan otettaessa kentän läpi meni kävelevä sekä pyöräilevä lapsi. Lapset aiheuttivat häiriötä sen verran, ettei istumaan nousu onnistunut täydeltä matkalta (ei noussut ekalla kerralla istumaan). Menin lähemmäksi ja palkkasin reilusti. En ottanut uudelleen täydellä matkalla.

Vani oli mukana hiekkakentällä. Leikimme motivointipatukoilla hetken ennen kuin otimme kunnolla treeniä. Leikki motivointipatukoilla on mennyt todella paljon eteenpäin viime aikoina, välillä Vani meinaa omia lelun, mutta pysyy hyvin lähellä ja havittelee yleensä sitä patukkaa, joka on minun kädessä. Oikeaan suuntaan on siis tämä asia menossa.

Viime aikoina olemme vahvistaneet kotona sisätiloissa maahanmenoa sekä suoraan seisomisesta että istumisesta. Vani on oppinut maahanmenon ja nyt tarjoaa sitä aina vaihtoehtona muille liikkeille. Hauskinta on se, kun yrittää vääntäytyä edessä istumisesta maahan ja etujalat ottavat kiinni minun jalkoihin. Maahanmenon opettelun rinnalle olen ottanut myös paikkamakuuta ja tätä harjoittelimme tänään hiekkakentällä. Otin Vanin perusasentoon, käskin maahan ja palkkasin jo maahanmenosta. Sitten annoin paikka-käskyn ja menin Vanin eteen seisomaan. Siinä kehuin rauhallisesti ja palkkasin aina välillä. Hyvin pysyi paikallaan. Lisäksi otimme seuraamista niin, että siirryin pari askelta ja palkkaus, käännyin pari askelta ja palkkaus. Tämän pitäisi vahvistaa seuraamista. Luoksetuloa otin niin, että heitin makupalan kauemmaksi itsestäni ja annoin Vanin mennä sen luokse. Sitten kutsuin luokse. Luoksetulo on vauhdikas ja suora. Vedän vielä Vanin oikeaan kohtaan namin avulla.