Pakkanen paukkuu, joten ulkona ei hirveästi pysty treenailemaan. Otettiin kuitenkin ihan vähäsen juttuja pihalla. Caron kanssa ekana kaukokäsky-sarja. Nousi jokaisella istumaan, maahanmenoa vähän hidasteli pakkasen takia. Muuten hyvät siirtymiset. Seuraaminen taluttimetta oli innokasta, mukana molemmat käännökset, täyskäännös sekä juoksuosuus. Ei suurempia ongelmia. Jättävät liikkeet otin pihalla ALO:n mukaan, onnistuivat molemmat. Ei ennakointia tai muuta häröilyä. Sisällä otin jätöt sitten AVO:n mukaan, edelleen vahvistin sitä liikkeestä seisomista. Kiertelin Caron ympärillä jonkin verran, kesti kohtuu hyvin. Luoksetulo oli innokas, ekalla kerralla tuli eteen istumaan. Oma käsi oli taskussa, joten siitä kai otti väärän paikan. Toinen luoksetulo oli sitten onnistunut.

Vanin kanssa haettiin ulkona hyvää perusasentoa ja siitä parin askeleen verran seuraamista. Jälleen lelu palkkana ja seuraaminen oli ihanan innokasta. Vani keskittyi hyvin ja piti oikean paikan. Palkkasin suoraan liikkeestä. Pari kertaa ohjasin oikeaan perusasentoon suoraan liikkeestä. Tämäkin toimi. Paikallaolo maassa oli todella lyhyt, mutta onnistunut. Jätin Vanin maahan, otin pari askelta sen eteen ja palasin koiran luokse hetken päästä. Pysyi hienosti maassa. Palkka maahan ja vapautus. Vahvistettiin vielä seuraamista ja paikallaoloa sisällä.